Tämän tarinan ymmärtämis- ja viihdyttämispotentiaalin tason voi jokainen valita itse, mutta aion kertoa tapahtumat juuri siten kuin minä ne muistan. Ja voin luvata teille hyvät ystäväni, että minä en koskaan unohda mitään mitä minulle on tapahtunut vaikken välttämättä osaisikaan aina selittää mitä oikeastaan tapahtui. En myöskään välttämättä aina muista yksityiskohtaisen tarkasti kaikkea mitä olen koskaan sanonut, mutta voin luvata että olen vilpittömästi tarkoittanut sitä.
Sisällysluettelo
Esipuhe 3
Kaikki tahtoo rokkitähdeksi 5
Kuin liskojen yöt kääpiöpalatseissa 7
Oh, those jägerbombs 11
Onko pettämistä kuunnella toisen hengittämistä? 15
Jälkihoito vai hoitojälki 16
Miltä muna maistuu? 17
Kuka petti ja ketä ja mistä vitusta se klamydia tuli? 18
Olen ystävieni muuttopalvelu 19
Tämä oli esipuhe (oikeasti) 20
Kaikki tää mun tarkoitus ei suhun hukkuu saa 24
Biisit seuraa mua 29
Mikä on täydellinen keikka? 32
Selviäminen tässä yhteiskunnassa 36
Kaikenlaisia menoja ja oloja 42
Terapeutilleni 46
en muista onko ylempänä tällainen merkintä mut tähän asti luettu editorin hyväksymänä ehkä en oo ihan varma nyt tätä kirjoittaessa mut se saattaa johtua myös siitä että rupesin yliajattelemaan sitä siitä kirjoittaessa. 47
Ensimmäisen kerran kohtasin oman kuolevaisuuteni haimatulehduksen jälkeen 48
Sober Until Rich 49
En yleensä kerro unistani mutta 52
Tapahtuipa kerran… 54
Asiaa Suomen nuorisolle 59
Kolme kertaa kun tapasin paholaisen 66
Psykoosi 67
Pitkänpuoleinen kertomus keskimittaisesta peniksestäni 71
Musiikkibisnes 76
Kaikki ajatukseni 78
Esipuhe
Tämän tarinan ymmärtämis- ja viihdyttämispotentiaalin tason voi jokainen valita itse, mutta aion kertoa tapahtumat juuri siten kuin minä ne muistan. Ja voin luvata teille hyvät ystäväni, että minä en koskaan unohda mitään mitä minulle on tapahtunut vaikken välttämättä osaisikaan selittää, että mitä oikeastaan tapahtui, tai mitä se tarkoittaa että niin tapahtui. En myöskään välttämättä aina muista yksityiskohtaisen tarkasti kaikkea mitä olen koskaan sanonut, mutta voin vannoa, että olen tarkoittanut kaikkea sitä mitä olen koskaan sanonut.
Mutta se suudelma… Se sai kuvainnollisesti räjähtäneen pääni ajattelemaan millaisia ihmisten inhimillisen eläimelliset vaistot oikeastaan ovatkaan ja voisiko niistä löytyä lisää järjen rippeitä totuuden löytämiseksi? Luonnollisesti tämän tason ajatukset krapulassa tarkoittavat että on aika ottaa kynä, kitara tai iPad kauniiseen räpylään ja käydä tutkiskelemaan itseänsä läpi luovuuden maailman; sen unimaailman josta oli kuullut puhuttavan suurissa unissa. Taiteilijan sielu on sidottu luovuuteen ja se pulppuaa meistä kuin veri haavasta; etsimässä suorinta tietä perille vain löytääkseen itsensä väärästä paikasta.
Siispä aloin pohtimaan ja niin sanotusti päiväuneksimaan siitä millaista elämä voisi parhaimmillaan olla viiden vuoden kuluttua siitä hetkestä kun tätä asiaa tuolloin taannoin krapulassa pohdiskelin. Enäähän en juurikaan krapuloita harrasta, ellei lasketa valvomisesta, väärin syömisestä ja liiasta stressistä aiheutuvia tiloja. Joka tapauksessa tuolloin taannoin tapahtuneen krapulan korjaus vauhditti sen hetkistä ajatusten juoksuani siihen malliin että eräs tämän kirjan kappaleista on puhdasta tajunnanvirtaa kuvitteellisesta tilanteesta missä halusin sillä hetkellä nähdä itseni viiden vuoden päästä. Ja se kappale oli käytännössä alkuperäinen esipuhe silloisiin hatariin muistelmiin pohjautuva elämänkertakirja sen hetkisestä menneestä elämästäni.
Krapulan korjaus vauhditti ajatuksenjuoksua siihen malliin että ensimmäinen kappale tästä kirjasta on puhdasta tajunnanvirtaa kuvitteellisesta tilanteesta missä haluaisin tällä hetkellä nähdä itseni viiden vuoden päästä. Selkeää? Kyseessä oli siis esipuhe minun "elämänkertaan" eli käytännössä hatariin muistelmiin menneestä elämästäni, kuin yrittäen kunnoittaa jotakin, mikä todellisuudessa oli jo silloin päättynyt.
Karkailee... Ensimmäinen askel kaninsillasta. Ei siis aasin.
Mun kirja on tämä; jonkinasteinen katsaus tähänastiseen elämääni, keskittyen viimeiseen viiteen vuoteen, pohdiskellen suhdettani päihteisiin ja niiden vaikutusta ruumiini temppeliin sekä samalla mahdollisesti pääsen tällä tutkiskelulla lähemmäksi omaa henkistä utopiaani.
Omituisinta tämän kirjoittamisessa on, että en mä nykyään enää kirjoita. En vuosiin oikeastaan mitään. Blogiakaan en ole päivittänyt aikoihin ja nekin olivat vain käytännössä omia muistiinpanoja omien biisien säveltämisestä. Hel-vetin jännä blogi. Yleensä luova kausi alkaa uusien biisien tapailulla ja päättyy pariin hyvään valmiiseen biisiin, nyt se näköjään alkoi kirjan kirjoittamisella. Hauskinta tässä on se, että luova kausi voi tällä kertaa päättyä vaikka jo seuraavaan bongihittiin, eli tämä kirja itsessään on omanlaisensa blogi!
Kronologista muistelua pätkittäin.
Jatkoin tämän tekstin kirjoittamista aina kun sille päälle satuin ja kerroin itselleni muistiin syvälliset sieluni tutkiskelut ja elämäntapahtumat hienoilta nuoruusvuosilta. Sounds like a plan. Kronologinen kuulostaa hyvin samalta kuin looginen... Yhteensattumaako?
Mun täytyy kirjoittaa tää kirja nyt koska myöhemmin musta tulee maailmankuulu dementorikoitunut näyttelijä eikä sitten ole enää aikaa kirjoitella mitään bloki-hömpötyksiä. Mutta sen tarinan aika on vasta myöhemmin, sillä tämä teoshan on täysin kronologinen.
Oikeasti on vaikkei tähän asti ole varmastikaan siltä vaikuttanut. Mutta se tarina myös liittyy taas enemmän siihen unisielunmaailmaan et älkää odottako siltä liikoja…
Saatan myös unohtaa kirjoittaa sen. Mikähän hitto se oli se aiempi juttu mikä piti selvittää myöhemmin tätä kirjaa kirjoittaessa...? Joku lähdeviittausko? Pitää vähentää tällaisia pohdintoja tekstissä jatkossa ja keskittyä asiaan. Fo sho.
Kaikki tahtoo rokkitähdeksi
Mitä muuta on nykyihmiselle tupakka, kuin kuoleman kaipuuta?
Olin 12-vuotias kun löysin ystäväni kanssa maasta täyden tupakka-askin. Klassinen punainen L&M. Nappasimme askin taskuun ja hiippailimme kaksin kinttupolkuja Palokkajärven rantta pitkin takaisin kotiin. Rantasaunalle päästyämme avasimme varovasti muovin askin päältä, kurkotimme askista ulos yhden savukkeen ja sytytimme saunan tulitikuilla ensimmäisen tupakkamme.
Asettelimme tupakin kaiteen reunalle siten, ettei sen kärki osu puiselle lankulle vaan palaa tyhjän päällä. Ihmettelimme nousevan savun sinertävää väriä, myöhemmin huomataksemme että keuhkoista ulos puhallettu savu on koostumukseltaan ja väriltään paljon harmaampaa. Muistaakseni heitimme ensimmäisen löytämämme askin roskikseen tuon yhden katselukappaleen jälkeen.
Myöhemmin sitten, semi-pahiksia kun oltiin, aloimme jossain vaiheessa polttamaan tupakkia kuin kunnon korsteenit konsanaan. Kernaasti sitä kessuteltiin menemään vaikka saatavuus oli heikkoa. Ja olikin kerrassaan kuumottavaa mennä seiskaluokkalaisina ostamaan ysiluokkalaisilta amikseen suuntaavilta korstoilta kolme tupakkaa kymmenellä markalla. Vuotta myöhemmin ei enää kuumottanut senkään vertaa vaikka ostettiin kartonkikaupalla vaaleanpunaista L&M:ää Palokanorren Euromarketin parkkipaikan venäläisistä turistibusseista.
Niitä itäkessuja sitten polteltiin kylillä, samalla kun polteltiin ehkä roskakatoksia tai ilotulituksia liikenneympyröissä keskellä kesäyötä. Löydettiinpä joskus koulun rakennustyömaalta kanisterikin jossa oli pohjalla bensiininjämät. Oltiin lähdetty karuun rantamökistä, kun vanhemmat nukkuivat hyväuskoisina omassa sängyssään, samalla kun kersat pinkoo pitkin pientareita paikallisia natseja ja taksikuskeja karkuun.
Kiinni jäätiin vain kerran, kun isoveli lähetettiin kavereineen katsomaan mitä rannassa tapahtuu. Hän löysi mökistä vain tyhjät makuupussit, käytetyt pornolehdet ja epämääräiset purnukat. Vastarannalla näkyi omituisen korkeita liekkejä joten veli päätti lähteä pyörällä tarkistamaan tilanteen. Taisi siinä vaiheessa jo vähän arvella mitä voisi olla vastassa. Nimittäin voin kertoa, että kun puolityhjää bensakanisteria painaa kyljistä samalla kun pitää liekkiä siinä edessä niin näky on komea ja näkyy todistetusti kesäyössäkin Palokkajärven yli toiselle puolen rantaa. Korkeimmat liekit saatiin kuitenkin aikaan teippaamalla kymmenen punttia tulitikkuja yhteen tiiviiksi pötköksi. Tämän sytyttämistä varten piti tietysti kiivetä koulun katolle, mikä jälkeenpäin vähän kadutti kun liekit nousivatkin 3-4 metrin korkeuteen ja saattoivat herättää muutamankin ohikulkijan huomion.
Huvittavaa sinänsä, että samoihin aikoihin kylillä pyöri toinenkin bändiporukka joka harrasti samanhenkistä keppostelua ja keppanan kallistelua kesäyössä. Heidän kanssaan hengailu muutamia vuosia myöhemmin osoittautuikin kaikin puolin varsin juhlavaksi toiminnaksi. Mutta sekin on taas ihan eri tarina se.
Kertaakaan ei onneksi kenenkään talo palanut, mutta koulu meinasi kyllä kerran syttyä tuleen kun kaiverrettiin kotitaloustunnilta viedyllä veitsellä tiilien välistä laastia ja työnnettiin sinne ilotulituksia. Lopetimme paniikinomaisesti vasta siinä vaiheessa kun huomasimme sytyttäneemme tiilikerroksen takana olevan eristevillan kytemään. Siitä tempusta jouduimme toki rehtorin puhutteluun, siis siitä kun varastimme sen veitsen ja sehän vasta tyhmä temppu olikin. Emme me sitä veistä kuitenkaan koulun seinän kaivertamista varten pöllitty vaan haluttiin vaan heitellä sitä välitunnilla koivun kylkeen. Siis puun, koivu-puun kylkeen, ei missään nimessä ihmisiä päin heitelty sitä veistä. Koska sellaista ei saa tehdä koskaan. Ihmiselämä on pyhä. Sotakin on typerintä mitä on keksitty. Paitsi jos on kyse sun omasta elämästä, onhan meillä ainakin näissä näennäisesti sivistyneissä länsimaissa kuitenkin lupa tehdä itsellemme ja kehoillemme mitä tahdomme. Itsekin olen tehnyt kaikenlaista itselleni ja niistä vähän lisää seuraavissa kappaleissa.
Tupakan tuoksu parvekkeella.